Dopingista kärähtänyt jalkapallotähti Paul Pogba on tekemässä paluuta ammattilaisjalkapallon pariin.

Pogba allekirjoitti taannoin sopimuksen AS Monacon kanssa, mutta debyyttiä saadaan odotella vielä pitkään.

Pogba itse sanoi sopimuksen julkistamisen yhteydessä, että hän on valmis pelaamaan Monacon kauden avausottelussa Le Havrea vastaan 17. elokuuta.

Monacon urheilujohtaja Thiago Scuro on tästä asiasta kuitenkin täysin toista mieltä.

– Voin taata, ettei Paul pelaa Le Havrea vastaan. Hän taisi vitsailla. Meidän täytyy olla rehellisiä ja realistisia, Scuro sanoi.

Scuro muistutti, ettei Pogba ole pelannut huipputasolla pitkään aikaan.

– Uskomme, että kuntoutusprosessi kestää noin kolme kuukautta. Kun katsoo huippu-urheilua televisiosta, se saattaa vaikuttaa helpolta, mutta on tärkeä ymmärtää, millaista intensiteettiä se vaatii, hän sanoi.

Scuron mukaan Pogban pitää olla timanttisessa kunnossa, mikäli hän aikoo pystyä toteuttamaan AS Monacon pelitapaa.

– Monaco on yksi intensiivisimmistä joukkueista Ligue 1:ssä ja koko Euroopassa pelityylinsä osalta. Pelaajiemme täytyy olla todella hyvässä kunnossa päästäkseen kentälle. Meidän tehtävämme on tarjota Paulille työkalut siihen, hän linjasi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Näistä valitaan Leijonat olympialaisiin (KiekkoUutiset.fi)