Jalkapallon Veikkausliigan Gnistan taipui lauantaina Ilvekselle maalein 1–3.
Gnistan on jäänyt pahasti muiden seurojen varjoon Veikkausliigan Mestaruussarjassa. Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahtea tuurannut Tuomas Rantanen harmitteli ottelun kulkua seuran verkkosivuilla.
– Liian tuttu tarina tänään meille siinä mielessä, että pelattiin hyvin ja ollaan pelissä mukana mutta tuloksena on häviö ja tuntemus, että oltaisiin ansaittu enemmän.
– Ekan jakson jälkeen oltiin tappiolla ja tehtiin tarvittavia onnistuneita muutoksia peliin, jonka vuoksi pelattiin toisella jaksolla paremmin. Siihen täytyy olla tyytyväinen, että koko ajan pystytään pelaamaan paremmin ja paremmin, mutta tappio tietenkin harmittaa ja siksi siis ristiriitainen fiilis.
Gnistanilla on pelaamatta vielä kolme ottelua tällä kaudella.































