Video: Sportivo TV

FIFA menee kriisistä kriisiin Gianni Infantinon johdolla. Ranskalaislehti Le Monde on paljastanut uuden kytköksen FIFA:n ja Donald Trumpin välillä.

Le Mondin mukaan FIFA on vuokrannut New Yorkissa sijaitsevasta Trump Towerista noin 450 neliömetrin toimistotilan. Ranskalaislehden mukaan toimistotila on kuitenkin seisonut suurimman osan ajasta tyhjillään.

FIFA solmi vuokrasopimuksen keväällä 2025. Sisäisten asiakirjojen mukaan vuosivuokra on 470 000 dollaria eli noin 470 000 euroa. Lisäksi remontti- ja ylläpitokulujen kerrotaan nousevan lähes 100 000 euroon. Sopimus on voimassa yli seitsemän vuotta, joten FIFA maksaisi Trumpille vuokratuloja vuosien aikana lähes 3,3 miljoonaa euroa.

Le Monden mukaan FIFA ei selvittänyt muita vaihtoehtoja ennen päätöstä vuokrata toimistotilat Trump Towerin 17. kerroksesta. Järjestön sisällä on myös esitetty huolta mahdollisesta eturistiriidasta.

Osa FIFA:n edustajista puolestaan katsoo, että vuokra vastaa markkinahintaa ja sopimus on tehty järjestön sääntöjen mukaisesti.

Vuokrasopimus nostaa jälleen esiin Infantinon läheiset yhteydet Trumpiin. Infantino on saanut osakseen kritiikkiä suhteestaan Yhdysvaltain presidenttiin myös jalkapallon MM-kisojen yhteydessä.

FIFA esimerkiksi myönsi Trumpille oman rauhanpalkintonsa sen jälkeen, kun tämä ei saanut Nobelin rauhanpalkintoa silittääkseen USA:n presidentin herkkää egoa. Trumpin puhelu Infantinolle käänsi myös USA:n hyökkääjä Falorin Balogunin punaisen kortin kesän MM-kisoissa.

LUE MYÖS: Formula 1 Ruandaan – ja Juuan Palloseura SM-liigaan (Atleetti.fi)