Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino katsoo, että pelaajien tulisi saada punainen kortti, jos he peittävät suunsa puhuessaan vastustajalle kiivaan tilanteen aikana. Infantinon mukaan erotuomareiden pitäisi lähtökohtaisesti olettaa, että pelaaja on sanonut jotakin sopimatonta, jos tämä yrittää peittää sanomisensa.

Keskustelu nousi esiin vajaat kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Benfican laituri Gianluca Prestianni peitti suunsa paidallaan keskustellessaan Real Madridin Vinicius Juniorin kanssa Mestarien liigan ottelussa. Prestiannille on määrätty alustava yhden ottelun pelikielto epäillystä rasistisesta kielenkäytöstä, minkä hän kiistää. Euroopan jalkapalloliitto UEFA jatkaa asian tutkintaa, ja mahdolliset lisärangaistukset ratkeavat myöhemmin.

Infantinon mukaan yksittäiset tapaukset kuuluvat toimivaltaisten kurinpitotahojen ratkaistaviksi, mutta lajin on toimittava päättäväisesti. Hänen mielestään tarvitaan selkeitä ja ennaltaehkäiseviä toimia, joilla olisi vahva pelotevaikutus. Asiaa käsiteltiin myös Kansainvälisen jalkapallosääntölautakunnan IFABin vuosikokouksessa Walesissa viikonloppuna. Kokouksessa sovittiin, että asiasta käynnistetään laajempi kuulemis- ja valmisteluprosessi.

Infantino teki kantansa selväksi: jos pelaaja peittää suunsa ja hänen sanomisillaan on rasistinen seuraus, hänen tulee saada punainen kortti. Hänen mukaansa suun peittäminen viittaa siihen, että pelaajalla on jotakin salattavaa.

– Jos sinulla ei ole mitään salattavaa, et peitä suutasi puhuessasi, Infantino totesi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Joel Pohjanpalo takoo maaleja, mutta se ei taida riittää (FutisUutiset.fi)