Jalkapalloseura FC Barcelonan toimistolla jännitetään nyt kuumeisesti sitä, milloin kauan odotettu paluu seuran kotistadionille Camp Noulle voisi tapahtua.
Barcelona on aiemmin lupaillut, että se voisi pelata ensimmäisen ottelunsa Camp Noulla jo elokuussa.
Sittemmin suunnitelmissa on painettu jarrua. Useiden lähteiden mukaan seuran perinteikäs kotistadion ei ole vielä lähellekään pelikelpoinen – eikä oletettavasti ole sitä vielä pitkään aikaan.
Barcelonan oli tarkoitus palata uusitulle kotistadionilleen jo 10. elokuuta. Sen jälkeen Espanjan viranomaiset kuitenkin kyseenalaistivat voimakkaasti näin ripeän aikataulun.
Nyt Barcelona on itsekin myöntänyt, ettei Camp Nou ole vielä elokuussa valmis toimimaan täydellä kapasiteetillaan, mutta yleisöä voitaisiin kuitenkin ottaa sisään arviolta 25 000-35 000.
Seura on toimittanut kaikki vaadittavat asiakirjat sekä kaupunginvaltuustolle että paikalliselle paloviranomaiselle ja odottaa nyt lopullista hyväksyntää suunnitelmalleen. Päätöksen odotetaan tulevan ensi viikolla.