FC Barcelona aikoo vahvistaa tuntuvasti hyökkäyskalustoaan kesän siirtomarkkinoilla.
Jo aiemmin on ollut tiedossa, että Barcelona aikoo hankkia Nico Williamsin Athletic Bilbaosta, mutta brittilehti The Sunin mukaan Blaugranan hyökkääjähankinnat eivät ole jäämässä siihen.
Brittilehti kirjoittaa, että Barcelonassa on herännyt uudestaan kiinnostus myös ManU-hylkiö Marcus Rashfordiin.
Williams tulee todennäköisesti Barcelonalle hyvin kalliiksi, joten siitä syystä Rashfordin kohdalla puhutaan ainakin toistaiseksi vain lainasopimuksesta.
Nyt jännitetään sitä, miten Man United suhtautuu asiaan, sillä sen aikomuksena on ollut päästä Rashfordista eroon ihan pysyvällä siirrolla.
Rashford paljasti viime viikolla, että hän haluaisi pelata Barcelonan superlupauksen Lamine Yamalin rinnalla ja totesi, että ”kaikki haluavat pelata parhaiden kanssa”.
Päävalmentaja Hansi Flickin kerrotaan arvostavan Rashfordin monipuolisuutta – kyky pelata sekä Yamalin sijaisena että hänen kanssaan samaan aikaan houkuttelee.