Everton pelasi sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa uudessa kodissaan ja kaatoi Brightonin maalein 2-0.
Evertonin uudet kesähankinnat ottivat historiallisessa kotiottelussa heti ratkaisevan roolin.
Manchester Citystä lainalle tullut Jack Grealish sai ensimmäisen avauskokoonpanon paikkansa Evertonissa, ja hän vastasi odotuksiin loistavasti. Grealishin tarkka keskitys löysi 23. minuutilla Iliman Ndiayen, joka viimeisteli lähietäisyydeltä hallitusti.
Ndiaye kirjautti samalla itselleen erikoisen kunnian: hän teki Evertonin viimeisen Valioliiga-maalin Goodison Parkilla ja ensimmäisen Hill Dickinson Stadiumilla.
Toisen jakson alussa Grealish oli jälleen pahanteossa. Hänen syöttönsä tavoitti James Garnerin, joka laukoi näyttävän laukauksen 25 metristä, johon Brightonin maalivahti ei ehtinyt. Loppunumerot 2-0 olivat näin ollen syntyneet.
Everton ansaitsi voittonsa, mutta Brighton voi katsoa myös peiliin. Joukkue nimittäin tuhlasi ottelussa monta hyvää maalipaikkaa.
Evertonille voitto oli kauden ensimmäinen. Sen avauspeli oli päättynyt vielä 0-1-tappioon Leedsille. Brighton on pelannut nyt yhden tasapelin ja hävinnyt yhden pelin.
Päivän toisessa samaan aikaan käynnistyneessä ottelussa Crystal Palace ja Nottingham päätyivät 1-1-tasapeliin.
Valioliigassa pelataan sunnuntaina vielä yksi ottelu. Manchester United ja Fulham kohtaavat kello 18.30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Kierros päättyy maanantaina Liverpoolin ja Newcastlen väliseen otteluun.






























