Entinen Valioliigan hyökkääjätähti Alan Shearer lyttäsi käänteentekevän tuomion Mestarien liigan eilisessä huippuottelussa PSG:n ja Bayern Münchenin välillä. Jalkapallolegenda kiisti sen oikeudenmukaisuuden välieräparin avausosassa tiistaina Pariisissa.

Shearer puhui PSG:lle avauspuoliskon loppuun vihelletystä rangaistuspotkusta. Tilanteessa pallo pomppasi Bayern-puolustaja Alphonso Daviesin jalasta hänen käsivarteensa. Kanadalainen yritti peittää Ousmane Dembelen keskitystä.

Erotuomari Sandro Schaerer vihelsi pilkun käytyään tarkastamassa tilanteen var:lta. PSG iski rangaistuspotkusta 3-2-maalin juuri ennen taukoa.

– Nähtyäni sen kimmokkeen käsivarresta, sen ei pitäisi olla rangaistuspotku. En hyväksy sitä tuomiota, Shearer kritisoi Amazon Primelle.

– Jos se koskisi ensin käsivarteen, saattaisin hyväksyä sen. Mutta kun se kimpoaa käsivarteen toisesta ruumiinosasta, mitä hän voi siinä tehdä.

– Nämä käsivirhesäännöt ovat ihan järjettömiä. He ovat mielestäni laittaneet itsensä viime vuosina tämän suhteen ihan solmuun. Minusta tässä ei ollut virhettä.

PSG:n ja Bayernin ottelussa nähtiin lopulta yhdeksän maalia. Pariisilaiset voittivat avausosan 5-4-numeroin, tosin johdettuaan parhaimmillaan kolmella maalilla.

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)