Manchester Unitedin kapteenin Bruno Fernandesin tili sosiaalisen median pikaviestipalvelu X:ssä hakkeroitiin sunnuntaina. Tililtä pääsi vuotamaan lukuisia kyseenalaisia viestejä illan aikana.
Fernandesilla, 31, on X:ssä yli 4,5 miljoonaa seuraajaa. Hakkerointi tapahtui sunnuntai-iltana Daily Mailin mukaan, kun Man United oli pudonnut FA Cupista kolmannella kierroksella 1-2-tappiolla Brighton Hove & Albionia vastaan.
Eniten huomiota hakkeroinnin herätti Fernandesin tililtä tullut viesti Manchester Unitedin osaomistajan Sir Jim Ratcliffen INEOS-yhtiötä vastaan.
– Hankkiutukaa eroon INEOS:sta, viesti kuului.
Fernandesin tilillä myös muun muassa kirjoitettiin, että portugalilainen siirtyisi Macclesfield FC:hen. Kuudennella sarjaportaalla pelaava englantilaisseura pudotti Crystal Palacen laulukuoroon FA Cupissa lauantaina ja vastasi yhdestä turnauksen historian suurimmista sensaatioista.
Manchester Unitedin viralllinen X-tili ilmoitti pian Fernandesin tilin kohtaamasta hakkerihyökkäyksestä. Hakkkeri jakoi myös tämän viestin ja kirjoitti: ”Olkaa varuillanne hakkeroinnin varalta”.
Fernandesin tili on ollut käytössä huhtikuusta 2019 lähtien. Tilillä oli tehty yli 500 julkaisua ennen hakkerointia.





























