Alejandro Garnacho on avannut syitä viime kesän lähdöstään Manchester Unitedista.
Garnacho, 21, siirtyi Manchesterista viime kesänä Valioliiga-kilpailija Chelsean riveihin 40 miljoonan punnan siirtokorvauksella. Argentiinalainen oli ajautunut riitoihin Unitedin silloisen valmentajan Ruben Amorimin kanssa ja pudonnut penkille.
Myös Garnachon ensimmäinen kausi Chelseassa on ollut haastava. Laituri on tehnyt 33 otteluun kuusi maalia kaikki kilpailut mukaan lukien. Vain yksi osumista on syntynyt Valioliigassa ja neljä tuli Liigacupissa.
– Muistan etten pelannut viimeisen kuuden kuukauden aikana Manchester Unitedissa niin hyvin kuin aiemmin. Aloin olla paljon penkillä. Se ei itsessään ole huono asia, koska olen 20-vuotias, mutta omasta mielestäni minun täytyi pelata jokaisessa ottelussa, Garnacho kommentoi Premier League Productionsille.
Vuonna 2020 Atletico Madridin nuorisojoukkueesta Man Unitediin 17-vuotiaana saapunut Garnacho teki läpimurtonsa edustusryhmässä Amorimin edeltäjän Erik ten Hagin alaisuudessa. Argentiinalainen ei kanna kaunaa lähdöstään seuralle.
– Kyse oli ehkä myös minusta. Aloin tehdä huonoja juttuja. Kyse oli kuitenkin tästä elämänvaiheesta ja joskus on tehtävä päätöksiä. Olen ylpeä, että olen edelleen näin suuressa Valioliiga-seurassa.
– Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa Unitedista. Ei seurasta tai joukkuetovereistani siellä. Elämäni vain muuttuu ja se jatkuu. En kadu mitään.
































