Tottenham on Valioliigassa putoamisviivan alla, kun kauden ratkaisuhetket lähestyvät. Uudella päävalmentajalla Roberto De Zerbillä on suuri työsavotta edessään pelastaa lontoolaissuuruus katastrofilta.
Vielä viime kaudella Tottenham voitti Eurooppa-liigan Ange Postecogloun valmennuksessa. Tällä kaudella Pohjois-Lontoossa on nähty jo kolme eri päävalmentajaa. De Zerbiä ennen penkin päässä epäonnistuivat Thomas Frank ja Igor Tudor. Heistä Tudorin pesti kesti vain seitsemän ottelua.
De Zerbi sai maistaa tappiota debyytissään Tottenhamissa, kun Sunderland jätti joukkueen vieraissa 1-0-luvuin maaleitta. Spurs löytyy sarjataulukosta sijalta 18 kaksi pistettä putoamisviivan alta.
Kierroksia Valioliigassa on enää kuusi jäljellä.
Kymppipaikan asiantuntija Henri Lehto arvioi Tottenhamin uutta käskyttäjää De Zerbiä Läpisyöttö-analyysissään. Analyytikon mielestä korjattavana on etenkin kaksi ongelmaa.
Ensinnäkin Tottenhamin pallokontrolli on ollut hyvin vähäistä tällä kaudella. Lontoolaisten pallonhallinta on Valioliigan vasta 11. suurinta ja luotua maaliodottamaa on neljänneksi vähiten sarjassa.
– Hyökkäyspelaaminen on ollut Frankin ja Tudorin alaisuudessa kohtuullisen tehotonta, Lehto arvioi Tottenhamin tämän kauden edellisiä valmentajia.
Toinen hälyttävä ongelma on ollut Lehdon mielestä Tottenhamin olematon prässipelaaminen. De Zerbillä saattaisi löytyä lääkkeet korjausliikkeeseen.
– De Zerbi on tullut tunnetuksi siitä, että hän haluaa joukkueensa hallitsevan palloa, pyrkivän etenemään alhaalta käsin ja jopa houkuttelemaan vastustajan prässiä lähelle ja löytämään sen jälkeen tiloja edetä kentällä, Lehto totesi.

































