Jalkapalloilija Marco van Ginkel on lopettanut uransa. Hän pelasi urallaan muun muassa Chelseassa, AC Milanissa ja PSV:ssä.
Alankomaalaisen Vitessen kasvatti siirtyi Chelseaan kesällä 2013 viiden vuoden sopimuksella. Chelsea maksoi hänestä kahdeksan miljoonaa puntaa.
Hänen aikansa Chelseassa loppui kuitenkin lyhyeen, kun hänen polvensa meni rikki jo kolmannessa ottelussaan. Kuntouduttuaan takaisin pelikuntoon hän vietti seuraavat kolme kautta lainalla.
Hän käväisi vuokralla AC Milanissa, Stoke Cityssä ja PSV:ssä ennen kuin palasi kahdeksi kaudeksi Chelseaan. Hän oli jälleen pitkään sivussa polvivamman vuoksi.
Hän palasi takaisin PSV:n riveihin ensin lainalle ja lopulta pysyvällä siirrolla. Uransa loppuvaiheessa hän pelasi vielä Vitessessä ja portugalilaisessa Boavistassa.
Hän pelasi myös kahdeksan kertaa Alankomaan maajoukkueessa. Hän voitti kaksi Alankomaiden mestaruutta ja yhden cupin.
































