Surkean alun kaudelleen jalkapallon Englannin Valioliigassa saanut Aston Villa pystyi sunnuntaina korjaamaan kurssiaan.
Aston Villa kaatoi lontoolaisen Fulhamin sunnuntaina 3-1. Lähtökohtiin nähden tulosta voidaan pitää yllättävänä.
Vielä alussa näytti Aston Villan kannalta heikolta. Raul Jimenez vei Fulhamin jo 3. minuutilla 1-0-johtoon, mutta Ollie Watkins nosti Villan tasatilanteeseen vielä avausjakson puitteissa.
Toisen jakson alussa kotijoukkue pystyi ratkaisemaan ottelun. John McGinn ja Emiliano Buendia veivät Aston Villan tavoittamattomaan johtoon.
Voitto oli Aston Villalle vasta kauden ensimmäinen ja sillä on nyt kuusi pistettä. Fulham on kahdeksassa pisteessä.
Valioliigassa pelataan sunnuntaina vielä yksi ottelu, kun Newcastle kohtaa Arsenalin kello 18.30 Suomen aikaa.






























