Englannin MM-joukkueessa säväyttänyt Djed Spence on ilmoittanut halustaan jättää Tottenham kesän aikana. Hänet on yhdistetty Inter Milanoon.
Spence oli yksi Englannin yllättävimmistä onnistujista juuri päättyneissä MM-kisoissa. Laitapuolustaja paransi otteitaan läpi kisojen ja nousi isoon rooliin etenkin turnauksen loppupuolella.
Seurajoukkueessa hänen asemansa on kuitenkin vaikea, sillä Tottenham hankki hänen pelipaikalleen Andy Robertsonin ja ennestään peliajasta taistelee Destiny Udogie. Puolustuksen oikealla laidalla tukkeena on juuri maailmanmestaruuden voittanut Pedro Porro.
Italialaislehti Gazzetta dello Sportin mukaan Inter Milano on ollut kiinnostunut puolustajan hankinnasta. Lehti tietää myös kertoa, että halu olisi molemminpuolinen ja Spence olisi valmis pakkaamaan muuttokuormansa ja suuntaamaan Milanoon.
Spence täyttäisi Real Madridiin matkaavan Denzel Dumfriesin jättämään aukon. Ongelmaksi saattaa koitua Tottenhamin pyytämä siirtokorvaus.
Inter olisi italialaislehden mukaan valmis maksamaan 35 miljoonaa euroa, mutta Tottenham saattaa pyytää suurempaa siirtokorvausta. 25-vuotias Spence on edustanut Tottenhamia neljän kauden ajan, ja hänellä on sopimusta vielä kolme vuotta jäljellä ja lisäksi optio yhdestä lisävuodesta.
Yhteensä hän on pelannut 85 ottelua Tottenhamin riveissä. Hän on käynyt lainalla Ranskassa Rennesissä, Leedsissä sekä italialaisessa Genovassa.
Aiemmin The Athletic kertoi, että myös Everton seuraisi maajoukkuepakin tilannetta.






























