
Englanti sijoittui viime heinäkuussa päättyneessä jalkapallon miesten EM-turnauksessa toiseksi.
Se ei saarivaltakunnassa riittänyt. Päävalmentaja Gareth Southgate sai niskoilleen lokamyrskyn ja päätti erota tehtävistään.
Southgaten tilalle ei ole pestattu päätoimista valmentajaa. Englantia luotsaa tilapäisvalmentaja Lee Carsley, joka sunnuntaina Helsingissä toisteli mantraa, että haluaisi itsensä tilalle kokeneemman päävalmentajan.
Englannin 3-1 -voittoon päättyneen Suomi-ottelun jälkeinen Carsleyn mediatilaisuus oli suorastaan koominen. Englantilaistoimittajia ei ottelu näyttänyt kiinnostavan, vaan he toistivat kysymyksissään Carsleylle millaisen valmentajan Carsley haluaisi itsensä tilalle.
Englanti pelasi Suomea vastaan vaisusti, mutta pystyi yksilötaitojensa avulla voittamaan Suomen maalein 3-1. Samalla Englanti hieman pesi kasvojaan torstain Kreikka-tappiostaan, vaikka esitys ei hyvä ollutkaan.
Ottelu kertoi myös Suomen heikosta tasosta. Kyse oli eräänlaisesta lihavan kissan väsyneestä hiirenmetsästyksestä.
Kansojen liigan arvostus ei näytä olevan Englannissa kovinkaan korkealla. Se tuli selväksi Carsleyn suhtautumisella pestiinsä sekä englantilaistoimittajien suuremmasta kiinnostuksesta valmentaja-asiaan kuin itse otteluun.
Englanti pestannee ensi vuonna pelattaviin MM-karsintoihin varmasti jonkun merkittävän valmentajasuuruuden, joka laittanee Englannin pelin uuteen uskoon.
Kansojen liiga on Englannille niin sanottua pakkopullaa. Vähän kuin Suomen jääkiekomaajoukkueen ottelu MM-kisoissa Britanniaa vastaan.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Joel Pohjanpalon penkitys puhuttaa – tässä perustelut