David Beckham kertoi, että Inter Miami CF tuntee olevansa “erittäin onnekas” saatuaan solmittua Lionel Messin kanssa uuden kolmen vuoden jatkosopimuksen.
Kahdeksankertainen Ballon d’Or -voittaja liittyi Inter Miamiin seuran osaomistajan Beckhamiin johdolla vuonna 2023. Tuolloin Messi allekirjoitti kahden ja puolen vuoden sopimuksen, jonka oli määrä päättyä vuoden 2025 MLS-kauden lopussa.
Odotuksena oli, että argentiinalaistähti jatkaisi uraansa Floridassa, mutta sopimuksen lähestyvä päättyminen herätti spekulaatioita hänen tulevaisuudestaan. Nyt kuitenkin 23. lokakuuta Messi allekirjoitti uuden sopimuksen, joka ulottuu vuoden 2028 Major League Soccer -kauden loppuun.
Beckham ylisti Messin jatkopäätöstä ja totesi, että Miami on onnekas saadessaan pitää riveissään “parhaan pelaajan, joka on koskaan pelannut jalkapalloa”.
– Visiomme oli tuoda parhaat pelaajat Inter Miamiin ja tähän kaupunkiin – ja juuri niin olemme tehneet,” sanoi entinen Manchester Unitedin ja Real Madridin tähti. ”Toimme tähän kaupunkiin kaikkien aikojen parhaan pelaajan. Se kertoo sitoutumisestamme Miamiin, mutta myös Leon sitoutumisesta kaupunkiin, seuraan ja lajiin.
– Hän on yhä yhtä omistautunut kuin koskaan ja haluaa edelleen voittaa. Omistajina tunnemme olevamme erittäin onnekkaita, kun meillä on pelaaja, joka rakastaa peliä yhtä paljon kuin hän, ja joka on tehnyt niin paljon jalkapallon eteen tässä maassa sekä inspiroinut tulevia sukupolvia.





























