Jalkapallotähti Cristiano Ronaldo on yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista.
Ronaldo oli uransa huipulla erityisesti vuosina 2009-2018, kun hän edusti Real Madridia.
Ronaldon ja Real Madridin liitto näytti rikkomattomalta ja ikuiselta. Toisin kuitenkin kävi.
Keväällä 2018 Real Madrid oli juuri voittanut Mestareiden liigan Ronaldon johdolla, mutta seuraavalla kaudella Ronaldo ei enää palannutkaan Los Blancosin paitaan. Sen sijaan hän siirtyi yli 80 miljoonan kaupassa Juventukseen.
Ronaldo ei ole juurikaan julkisuudessa avannut syitä sille, miksi hän lähti Realista, mutta nyt hän on niin viimein tehnyt.
– Tunsin seuran sisällä, erityisesti presidentin taholta, ettei minusta enää pidetty samalla tavalla kuin ennen, Ronaldo sanoi France Football-lehden haastattelussa.
– Ensimmäisen neljän tai viiden vuoden aikana tunsin olevani Cristiano Ronaldo. Sen jälkeen en enää niinkään. Kun katsoin presidenttiä silmiin, ne eivät enää kertoneet siitä, että olisin jollain tavalla korvaamaton heille, Ronaldo jatkoi.
Ronaldon matka jatkui Juventuksesta takaisin Man Unitediin ja nykyään hän pelaa Saudi-Arabiassa ja pilaa joka päivä vain enemmän omaa perintöään.
Lue myös: Raju väite: Manchester Unitedin pukukoppiin asennettiin salakuuntelulaite



























