Video: Sportivo TV

Chelsea on saanut Valioliigalta isot sakot sekä siirtorajoituksia. Tapahtumat juontavat juurensa edellisomistajiin.

Chelsealle on lätkäisty kahden vuoden ehdollisen siirtokiellon. Lisäksi sille iskettiin isot sakot.

Valioliiga on tutkinut Chelsean tekemiä salaisia maksuja pelaajakauppojen yhteydessä vuosina 2011 ja 2018. Tutkimuksista selvisi, että Chelsea oli maksanut useita maksuja tiskin alta erinäsille tahoille siirtojen yhteydessä.

Chelsea nosti asian esiin itse, kun se siirtyi Roman Abramovichin jälkeen uuteen omistukseen. Valioliiga kiitteli myös seuran yhteistyöhalukkuutta.

Chelsea sai 10,75 miljoonan punnan, eli noin 12,5 miljoonan euron, sakot. Sen lisäksi sille mätkäistiin kahden vuoden ehdollinen siirtokielto sekä yhdeksän kuukauden akatemiapelaajien siirtokielto.

Akatemiaa koskeva kielto astuu voimaan välittömästi ja aikuispelaajien panna tulee käyttöön, mikäli Chelsea syyllistyy siirtorikkomuksiin jatkossa.

Kyse ei ole ensimmäinen kerta, kun Chelsea on vastaavanlaisessa tilanteessa. Vuonna 2019 se sai FIFA:lta kahden siirtoikkunan mittaisen siirtopannan rikottuaan alle 18-vuotiaiden pelaajien siirtosääntöjä, mutta se väheni yhden siirtoikkunan mittaiseksi valituksen jälkeen.

LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi)