Manchester Unitedin kapteeni Bruno Fernandes saattoi pelastaa lauantaina joukkueen päävalmentajan Ruben Amorimin työpaikan.
Potku-uhan alla olevan Amorimin nippu kaatoi kotiyleisönsä edessä pelatussa trillerissä Burnleyn 3-2. ManU avasi näin ollen voittotilinsä kauden kolmannessa Valioliigan ottelussa.
Jännitysnäytelmän voittomaali syntyi lisäajan 7. minuutilla, kun Fernandes upotti pallon pilkulta vasempaan alakulmaan. Pallon vietiin 11 metriin, kun Jaidon Anthony oli repinyt Amad Diallon kumoon.
ManU siirtyi ottelun 27. minuutilla onnekkaasti johtoon, kun pallo muutti Burnleyn Josh Cullenista suuntaa ja painui verkon perukoille. Tilannetta edelsi Fernandesin antama vapaapotku.
Burnleyn tasoitus tuli 56. minuutilla Lyle Fosterin toimesta. Vieraiden juhlat päättyivät kuitenkin lyhyeen, kun kesähankinta Bryan Mbeumo vei vain vajaa minuutti myöhemmin isännät uudelleen johtoon Diogo Dalotin esityöstä.
Burnley ei antanut kuitenkaan periksi, vaan nousi uudelleen tasoihin vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin. Pallo kimposi Anthonylle boksissa, eikä tämä erehtynyt.
ManU saattoi joutua maksamaan pahimmassa tapauksessa todella kovan hinnan voitosta, sillä jättihankinta Matheus Cunha loukkaantui.
Wolverhamptonista kesäkuussa noin 74 miljoonalla eurolla hankittu Cunha joutui jättämään kentän 31. minuutilla. Amorimin ele kertoi siinä vaiheessa kaiken. Kauhistunut Amorin peitti käsillään kasvonsa.
Valioliigan tulokset 30.8.:
Chelsea-Fulham 2-0
Tottenham-Bournemouth 0-1
Manchester United-Burnley 3-2
Wolverhampton-Everton 2-3
Sunderland-Brentford 2-1
Leeds-Newcastle klo 19.30






























