HELSINKI Suomi taisteli jalkapallon MM-karsintaottelussa 2-1 -voiton Liettuasta Helsingin Olympiastadionilla.
Liettua oli johtanut tauolla 1-0. Sitten nähtiin Huuhkajien ryhtiliike ja voitto tuli Benjamin Källmanin sekä Adam Marhievin maaleilla.
– Ensimmäisellä puoliajalla he saivat maalin. Momentum vaihtui sitten ja saatiin tärkeät maalit, totesi Källman.
Marhievin voittomaali oli upeaa katseltavaa. Hieno laukaus painui takanurkkaan.
– Se oli todella hieno. Fantastisesti tehty ja hienosti pelattu. Todella hieno viimeistely, kehui Källman Marhievin maalia.
Nuorten maajoukkueessa viime kesänä EM-kisoissa pelanneelle Marhieville A-maaottelu oli vasta uran kolmas.
– Hän tuli itsevarmana. En ollut nähnyt aiemmin hänen pelaamistaan kovinkaan paljoa. Hän teki pallon kanssa tarvittavat asiat. Hän on jo valmis maajoukkuepelaaja, vaikka pelasi vasta kolmannen A-maaottelunsa, hehkutti Källman Marhievia.
Suomi pelaa sunnuntaina vierasottelun Hollantia vastaan. Voitto siitä pelistä voisi auttaa Suomen vielä MM-jatkokarsintaan.
– Tulimme voittamaan tätä ottelua ja teimme tarvittavan työn mihin pystyimme ja voitimme. Voimme saada tästä hyvää jatkoa. Tulee seuraavaksi tietysti aika erilainen matsi, totesi Källman.
Otto Palojärvi































