Bayer Leverkusen on pelannut hyvin vakuuttavaa kautta Saksan Bundesliigassa ja meno on ollut hyvin vahvaa myös eurokentillä.
Torstaina Leverkusen jatkoi lohkovaiheen urakkaansa, kun se kohtasi Qarabahin vieraskentällä.
Qarabah kesti näennäisesti tuloksessa loppuun saakka kiinni, mutta Leverkusen voitti kuitenkin 1-0.
Victor Boniface teki kuitenkin voittomaalin, kun lisäajan neljäs minuutti oli jo käynnistynyt.
Leverkusen on voittanut nyt Eurooppa-liigassa kaikki neljä otteluaan ja on varmistanut paikkansa jatkopeleissä.
Suomen maajoukkuevahti Lukas Hradecky oli torstaina lepovuorossa ja Leverkusenin maalia vartioi Matej Kovar.
Aiemmin torstaina kaksi suurseuraa kärsi tappiot, kun sekä Liverpool että AS Roma hävisivät.
Ranskalainen Toulouse juotti Liverpoolille karvasta kalkkia ja voitti maalein 3-2.
Aron Donnum iski yllätykselle alkutahdit jo avausjaksolla ja toisen jakson alussa Thijs Dallinga muutti lukemiksi jo 2-0.
Liverpool tuli tämän jälkeen vielä peliin mukaan, kun sen 1-2-kavennus merkattiin kotijoukkueen omaksi maaliksi, mutta heti perään Frank Magri muutti lukemiksi 3-1.
Diogo Jota toi Liverpoolin uudelleen maalin päähän ottelun loppuhetkillä ja Jarell Quansah iski jo tasoituksenkin lisäajalla, mutta VAR hylkäsi osuman käsivirheen vuoksi.
Liverpoolille tappio oli kauden ensimmäinen Eurooppa-liigan puolella, eikä sen jatkopaikka ole uhattuna tappiosta huolimatta.
Jose Mourinhon valmentama AS Roma hävisi myös. Slavia Praha voitti kotiottelunsa 2-0. Prahan voitto ei kuitenkaan ollut läheskään yhtä suuri yllätys kuin Liverpoolin tappio.
Konferenssiliigan puolella HJK hävisi Frankfurtille 0-1 Helsingissä ja menetti lopullisesti saumansa jatkoon. HJK:lla on kuitenkin vielä rahallista panosta lohkovaiheessa, sillä tasureistakin maksetaan hyviä bonusrahoja.