Barcelonan maalivahti Marc-Andre ter Stegen saattaa joutua pitkälle sairauslomalle. Hän kärsii selkävaivoista.
Barcelona palasi kesäloman jälkeen harjoituskentille sunnuntaina. Ter Stegeniä ei ole kuitenkaan joukkueen vahvuudessa nähty.
Saksalaisvahti kärsii selkävammasta, jota parhaillaan kuntouttaa. Hänellä on edessään päätös, että korjauttaako hän vamman leikkauksella vai kuntouttamalla.
Leikkauksesta toipuminen saattaisi kestää kuukausia. Päätökseen vaikuttaa myös ensi kesän MM-kisat, joissa hän toivoo pelaavansa vihdoin Saksan ykkösvahtina.
Barcelona hankki kesällä La Ligan viime kauden parhaan maalivahdin Joan Garcian riveihinsä. Lisäksi se teki kaksivuotisen jatkosopimuksen Wojciech Szczesnyn kanssa.
Ter Stegen on ollut kesällä lähtöhuhujen kohteena ja Barcelona olisi halukas myymään hänet. Ter Stegen ei kuitenkaan halua lähteä ja haluaa taistella ykkösvahdin asemastaan.
Aiemmin Saksan maajoukkueen joukkueenjohtaja Lothar Mätthaus kertoi hiljattain, että ter Stegenin pitää pelata pitääkseen ykkösvahdin paikkansa.






























