Barcelona on päässyt sopimukseen maalivahti Joan Garcian siirrosta. Samalla joukkueen maalivahtitilanne muuttuu entistä mielenkiintoisemmaksi.

Barcelona hankki La Ligan viime kauden parhaan maalivahdin naapuriseura Espanyolista. Barcelona maksoi 24-vuotiaasta kassarista 25 miljoonaa euroa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Garcian saapumisen myötä ykkösvahdin viittaa yllään viime vuodet kantanut Marc-Andre ter Stegen oli lähtöhuhujen kohteena. Jotkut ehtivät jo kertoa hänen siirtyvän Galatasarayn joukkueeseen.

Nuo huhut on kuitenkin tyrmätty eikä Barcelona ole saanut turkkilaisseuralta tarjousta. Saksalaisvahti korosti kuitenkin, ettei ole lähdössä mihinkään.

– Aikomukseni on jäädä. Olen 100-prosenttisen sitoutunut Barcaan eivätkä huhut vaikuta minuun, ter Stegen kertoi Marcan mukaan.

Hän on valmis taistelemaan ykkösvahdin paikasta Garcian kanssa. Oman lusikkansa soppaan laittaa Wojciech Szczesny, joka palasi viime kaudella eläkepäiviltä ja pelasi vahvasti ter Stegenin ollessa loukkaantuneena.

Näin ollen Barcelonalla on kolme mitat täyttävää maalivahtia taistelemassa peliajasta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)