Jalkapallon Afrikan mestaruuskisojen voittaja on vaihdettu. Senegal menetti mestaruuden ja Marokko nousi voittajaksi.
Mestaruuskisat pelattiin tammikuussa, mutta nyt Afrikan jalkapalloliitto CAF tiedotti mestarin vaihtuvan. Senegal voitti ottelun 1-0, mutta nyt CAF ilmoitti tuloksen kääntyneen Marokolle 3-0 sen katsoessa, että Senegal luovutti ottelun.
Varsinaisen peliajan lopussa nähtiin dramatiikkaa, kun Marokko sai rangaistuspotkun. Tuomio suivaannutti senegalilaiset siinä määrin, että he protestoivat sitä lähtien pukukoppiin.
Lopulta kapteeni Sadio Mane sai pelaajat takaisin kentälle, jotta peli pystyttiin pelaamaan loppuun. Marokon Brahim Diaz asettui laukomaan rankkaria, mutta epäonnistui ja ottelu eteni jatkoajalle.
Siinä Senegal oli vahvempi voittaen 1-0.
Nyt, kaksi kuukautta finaalin jälkeen, CAF on päättänyt muuttaa finaalin lopputuleman. Sen mukaan Senegalin katsottiin luovuttaneen ottelun mentyään pukukoppiin rankkarituomion jälkeen.
Näin ollen Marokko kruunattiin uudeksi mestariksi. Se puolusti myös vuoden 2024 mestaruutta.

































