Saksalaisessa Frankfurtissa viime kaudella loistanut Hugo Ekitike oli koko kesän siirtohuhujen keskellä. Ekitikeä huhuttiin milloin mihinkin Euroopan suurseuraan.

Lopulta Liverpool voitti kisan hyökkääjästä. Se maksoi Frankfurtille hurjat 95 miljoonaa euroa ja näin ranskalaisesta tuli Liverpoolin mies.

Mutta kilpailussa oli mukana myös Valioliigan Newcastle. Maailman rikkain seura olisi pystynyt vaivatta lyömään Liverpoolin tarjouksen pöydältä, mutta Harakoihin siirtyminen ei Ekitikeä innostanut. Ainakaan riittävästi.

– Se oli minun valintani, juuri sitä halusin, Ekitike kertoi Canal+:n haastattelussa.

– Tunsin, että tänne tuleminen oli oikea ratkaisu, oikea aika ja oikea paikka minulle. Halusin palata huipulle ja tehdä sen tällä kertaa paremmin varustautuneena, valmiimpana kaikilla osa-alueilla. Enkä usko tehneeni virhettä, Ekitike perusteli valintaansa.

Ja toistaiseksi ratkaisu on toiminut. Liverpool on sarjan kärjessä puhtaalla pelillä ja Ekitike on iskenyt tällä kaudella Valioliigassa jo kolme maalia ja syöttänyt yhden.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)