Puolustaja Samuli Niinisaari on valittu Raimo Helmisen luotsaaman SaiPan kapteeniksi kaudella 2025-2026.
Niinisaari, 27, pelasi viime kaudella ensimmäisen liigakautensa. Hän ei kuulunut silloin lappeenrantalaisen sensaatiojoukkueen kapteenistoon.
SaiPan kapteenisto muodostuu kaudella 2025–2026 kolmesta pelaajasta. Joukkueen varakapteeneina toimivat hyökkääjä Niklas Appelgren ja puolustaja Saku Salminen.
– Upea fiilishän tästä on, iso kunnia on toimia tämän joukkueen kapteenina. Esimerkillistä johtamista näin ja koin viime kaudella osana joukkuetta ja haluan jatkaa sillä samalla, esimerkillisellä linjalla, Niinisaari kommentoi tiedotteessa.
– Haluan, että joukkue saa minusta kapteenin, jonka teot puhuvat puolestaan. Eli siihen me koko kapteeniston voimin pyritään, että näytetään omaa esimerkkiä. Hyvä kapteenistokolmikko on meillä koossa. Paljon löytyy kokemusta ja on nähty jo monenlaista. Appelgren on pelannut jo pidempään SaiPassa ja myös Sakulla on paljon liigakokemusta; itselläni kokemusta myös muualta, Niinisaari jatkaa.
Niinisaari liittyi SaiPan joukkueeseen toukokuussa 2024 ja pelasi viime kaudella runkosarjassa kaikki 60 ottelua tehopistein 4+11, sekä playoffseissa 21 ottelua tehoin 1+2. Ennen liigauran käynnistymistä SaiPassa hän opiskeli Pohjois-Amerikassa ja pelasi useamman vuoden Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa.






























