Venäjän julmat sotatoimet Ukrainassa uhkaavat aiheuttaa Afrikassa nälänhädän. Venäjän suorittamilla pommituksilla Ukrainaa pyritään estämään viemään viljaa Afrikkaan.

Venäjän toimien myötä ruoan hinta tulee hyvin todennäköisesti nousemaan ja siitä seurannee Afrikassa nälänhätä. Venäjä ilmoittaa vievänsä viljaa joillekin Afrikan maille ilmaiseksi, mutta Ukrainan viljanvientiä se ei kykene korvaamaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Tragedian keskellä kuultiin torstaina koominen puheenvuoro, Suomen kansalaisuuden inkeriläisenä paluumuuttajana 1990-luvulla saanut Roman Rotenberg ilmoitti MatchTV:n mukaan, että Venäjä aikoo kehittää jääkiekkotoimintaa Afrikassa. Rotenberg puhui, että jääkiekolla on valtavat mahdollisuudet Etelä-Afrikassa sekä Pohjois-Afrikan maissa.

Rotenbergin puheet viljalastipommitusten aikoihin ovat irvokkaita. Nälänhätä johtanee Afrikassa ennennäkemättömiin pakolaisvyöryihin, jotka koskettavat erityisesti juuri Pohjois-Afrikan maita ja myös Etelä-Afrikkaa.

Lisäksi ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan Afrikassa kuivuutta. Afrikassa vedestä tulee olemaan pulaa eikä jäähalliverkosto ole ilmastonmuutoksen kannalta kovinkaan ekologinen ratkaisu.

Afrikan maiden lisäksi Rotenberg puhui Intian jääkiekon kehittämisestä Venäjän tuella. Luontaisia paikkoja jääkiekkoilun harrastamiseen näissä maissa ei ole, mutta Rotenberg on tiettävästi valmis auttamaan jäähalliverkoston rakentamisessa. Ilmastonmuutoksen aiheuttama vesipula ei liene Rotenbergille ongelma.

Pelkällä rahalla Intiaa, Tunisiaa tai Algeriaa ei kunnolliseksi jääkiekkomaaksi nosteta. Tarvitaan merkittävä määrä harrastajia, joita jääkiekon korkeiden kustannusten takia on vaikea löytää riittävästi. Kiina on panostanut jääkiekkoon vuosikymmenen aikana valtavia summia, mutta maa ei ole pohjoisamerikkalaispelaajiensa avulla kyennyt nousemaan edes MM-kisojen kakkostasolle.

On tietysti toinen kysymys, miten tosissaan Rotenberg puheissaan oli. Hän ei ole tyhmä ja jääkiekon realiteetit tuntevana tajunnee varmasti puheidensa epärealistisuuden.

Kyse lieneekin puhtaasti Venäjän harjoittamasta politiikasta. Venäjä pyrkii esiintymään lännelle vastavoimana kuin Neuvostoliitto aikoinaan ja kulttuurivaikuttaminen on osana tätä. Puheet ja todelliset teot ovat eri asia.

Tosin Venäjän fasismia muistuttava politiikka ei saa maailmalla samanlaista kansansuosiota kuin kommunismi, jossa luvattiin sentään tasajakoa kaikille. Putinismi innostaa tietysti afrikkalaisia ja aasialaisia diktaattoreita, ja urheilun avulla on hyvä pönkittää valtaansa, mutta intohimoa heillä lienee varmasti aivan muiden urheilulajien kuin jääkiekon kehittämiseen kotimaassaan.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:SM-liigaseuran ulkomaalaisvahvistus harkitsi lähtöä – lopulta pää kääntyi

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)