Suomalaisista jääkiekkovalmentajista on julkaistu useita elämäkertakirjoja. Itse jääkiekkovalmennuksen historiaan on panostettu suomalaisella kirjarintamalla vähemmän.
Tänä vuonna tälläkin saralla tuli muutos, kun Riitta-Ilona Pummi-Kuuselan ja Antti Kuuselan kirjoittama kirja Treenarista Olympiavoittajaksi (Art House) julkaistiin.
Kirjassa käydään läpi suomalaisen jääkiekkovalmennuksen historiaa. Haastattelun kirjaa varten ovat antaneet muun muassa Hannu Jortikka, Hannu Aravirta, Erkka Westerlund ja Jukka Jalonen.
Kirja antaa varsin hyvän kuvan suomalaisen jääkiekkovalmennuksen kehityksestä. Myös median kirjoitteluun jääkiekkovalmennuksesta vuosien varrelta on otettu huomioon, joskin tässä hämmentää mediakritiikin kritisointi.
Kirjasta saa kuvan, että toimittajat eivät kritiikillään vuosikymmenen varrella ”kannustaneet” Suomen jääkiekkomaajoukkuetta menestykseen. Median roolia ei ilmeisesti ole ymmärretty oikein. Median tehtävänähän ei ole kannustaa, vaan tuoda toiminnasta esiin oleellisia seikkoja.
Henkisen valmennuksen puutteen on arvioitu estäneen Suomea menestymästä jääkiekossa 1970- ja 80-luvuilla. Tähän kirja tuo hyviä perusteita.
Kirjoittajilta kuitenkin unohtuvat Suomen jääkiekkoilun puutteet verrattuna muihin suuriin jääkiekkomaihin. Suomen pääsarjassa SM-liigassa pelaajista tuli ammattilaisia vasta 1990-luvulla, kun muissa suurissa maissa pelaajat olivat ammattilaisia jo huomattavasti aiemmin.
Leijonien mitalittomuuden pitkittymisestä 1970-luvulta 80-luvulle saakka kirjoittajilta unohtuu, että Kanada ei ollut mukana MM- tai olympiakisoissa 1970-76. NHL-pelaajat pääsivät MM-kisoihin 1977 Kanadan tehdessä silloin paluun, ja se heikensi Suomen mitalimahdollisuuksia huomattavasti.
Kirjan kirjoittajat antavat ymmärtää, että tämä olisi johtunut siitä, ettei valmennus ja varsinkaan henkinen sellainen olisi mennyt Suomessa eteenpäin. Ei ole otettu huomioon, että MM-kisojen taso koveni 1977 lähtien huomattavasti.
Mutta puutteistaan huolimatta kirja tarjoaa varsin pätevää historiaa suomalaisen valmennuksen kehittymisestä. Valmentajien näkemykset ovat kirjassa erityisen mielenkiintoista luettavaa.
Myös Curt Lindströmin tulo Leijoniin ja hänen aikaansaannoksensa on analysoitu kirjassa sopivan kriittisesti. Pelkästä hehkutuksesta ei ole kyse, kuten Esa Saarisen 1990-luvun Poppamies-kirjassa.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Olli Jokisen päätöksellä oli karmeat seuraukset: ”Otan tämän omaan piikkiini”
