New York Islanders palasi joulutauolta väkevällä tavalla pelikentille.
Islanders voitti kotonaan New York Rangersin maalein 2-0. Patrick Royn valmentaman miehistön ykköstähti oli nollapelin torjunut tshekkimaalivahti David Rittich.
Rittich oli ensimmäinen maalivahti sitten Ilya Sorokinin ja lokakuun 2022, joka on pystynyt nollaamaan Rangersin.
Tshekin maajoukkueessakin esiintynyt maalivahti koppasi ottelussa yhteensä 27 kiekkoa. Nollapeli oli maalivahdille kauden toinen.
– Voitto tuntuu todella hyvältä ja toki myös nollapeli, vaikka en niistä välitäkään, kertasi Rittich.
Maalivahti oli kuitenkin tilaston suhteen sarkastinen omissa kommenteissaan.
– En ole suuri nollapelien ystävä, sillä minulla ei ole niitä kauheasti, joten pitää olla kiitollinen ettei ne kiinnosta. Jos me voitamme 7-6 ja saamme kaksi pistettä, niin se riittää minulle, jatkoi Rittich.
Urallaan Rittich on pelannut NHL:ssä yhteensä 244 ottelua.
33-vuotias maalivahti on torjunut 117 voittoa ja yhteensä yhdeksän nollapeliä urallaan maalivahti on edustanut Islandersin lisäksi Los Angeles Kingsiä, Winnipeg Jetsiä, Nashville Predatorsia, Toronto Maple Leafsia ja Calgary Flamesia.































