USA:n asema on muuttunut radikaalisti Donald Trumpin aikakaudella, kun hänen politiikkansa kylvää eripuraisuutta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. USA:n olympiaurheilijat ottivat myös kantaa maan tilanteeseen.
USA syrjäytti muun muassa Venezuelan johdon tehtävistään sekä on uhannut napata Grönlannin itselleen Tanskalta. Samaan aikaan kotimaassa ICE-joukot kylvät kauhua siirtolaisten keskuudessa ja jättävät taakseen syyttömien siviilien ruumiita.
Freestyle-hiihtäjä Chris Lillis kantaa huolta oman maansa tilanteesta.
– On sydäntä särkevää mitä USA:ssa tapahtuu. Mielestäni meidän pitäisi maana keskittyä kunnioittamaan kaikkien oikeuksia ja pitämään huoli, että kohtelemme kaikkia kansalaisia rakkaudella ja kunnioituksella, Lillis heitti piikin kohti maan johtoa.
USA:n kansainvälinen maine on ollut syöksylaskussa viime aikoina, mutta Lillis toivoo ihmisten näkevän myös pelkästään lipun taakse.
– Kun ihmiset katsovat urheilijoita olympialaisissa, toivon heidän ymmärtävän, että se on se Amerikka, jota yritämme edustaa.
Hunter Hess oli omissa sanoissaan vielä suorasukaisempi. Hän myönsi suoraan, että USA:n edustaminen tällä hetkellä aiheuttaa ristiriitaisia tunnelmia.
– USA:n edustaminen tuo tällä hetkellä sekavia tunteita. Se on vaikeaa.
– On menossa paljon asioita, joiden kannattaja en ole, enkä usko monen muunkaan olevan, Hess täräytti joukkueen lehdistötilaisuudessa.
Hess totesi kilpailevansa enemmän läheisilleen kuin lipulle ja maalleen tällä hetkellä.
– Jos se sopii arvoihini, niin edustani sitä, mutta lipun pitäminen ei tarkoita sitä, että edustaisin kaikkea sitä mitä on tapahtumassa USA:ssa. Teen tätä ystävieni, fanieni ja niiden puolesta, jotka ovat auttaneet minua pääsemään tähän pisteeseen, Hess korosti.

































