Saksa ja USA kohtasivat Minsk Arenalla MM-kisojen päiväottelussa. Ottelussa nähtiin yhteensä yhdeksän täysosumaa USA:n ollessa piirun verran parempi lukemin 4-5.

Ensimmäinen erä sujui joukkueilta käsikynkkää edeten. Saksa pääsi kuitenkin yrittämään peräti kolme kertaa ylivoimalla USA otti tasaisin väliajoin kaksiminuuttisia koukkaamisesta. USA:n Tim Thomas torjui erässä kymmenen kertaa kun Saksan kollega Danny Aus den Birken toisessa päädyssä kahdeksan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Toisen erän alkuun USA tuli voimakkaasti ja Justin Abdelkader pisti kiekon reppuun Tim Stapletonin syötöstä. Saksan vastaus nähtiin hetikohta kun Alexander Weiss tyylitteli tilanteeksi 1-1. USA puolestaan meni johtoon muutaman minuutin päästä tästä kun Drew Shore teki maalin alivoimalla.

Erän puolivälissä Craig Smith otti jäähyn ja Saksa pääsi jauhamaan ylivoimalla tilanteen jälleen tasoihin. Vain puoli minuuttia tasoitusmaalista saksalaisten Yasin Ahliz törttöili ja päätyi jäähypenkille. USA:n Matt Donovan rankaisi ylivoimalla. Saksa pääsi tasoittamaan kuitenkin lukemiksi 3-3 Leon Draisatlin toimesta.

Kolmannen erän alussa Johnny Gaudreau vei USA:n johtoon ja vähän ajan perästä Justin Abdelkader lisäsi lukemiksi jo 3-5 eikä Saksa enää siitä toipunut. Ottelun lopussa kanukki Seth Jones laitettiin jäähylle ja Saksa pääsi myllyttämään vielä kuudella neljää vastaan ja saikin lohdutusmaalin vajaa pari minuuttia ennen loppua.

Enempää maaleja ei kumminkaan ottelussa syntynyt. USA sai yhteensä 36 laukausta Danny Aus den Birken vartioimaa maalia kohti. Saksa puolestaan laittoi Tim Thomasin töihin 28 kertaa. USA:n Johnny Gaudreau oli menopäällä tehtaillen ottelussa pisteet 1+3. Saksalaisten puolelta taas Leon Draisatl tehoillaan 1+2.

VoitollaanUSA otti kiinnityksen B-lohkon kakkospaikkaan riippuen siitä miten iltapelissä Venäjän ja Valko-Venäjän kohtaamisessa käy. Saksa jätettiin lohkon seitsemänneksi ja teutonit hotellille pakkaamaan tavaroitaan.

Saksa – USA 4-5 (0-0, 3-3, 1-2)<
21:44 0-1 Justin Abdelkader (Tim Stapleton, Johnny Gaudreau)
23:32 1-1 Alexander Weiss
27:18 1-2 Drew Shore (Jeff Pettry) av.
30:29 2-2 Kai Hospelt (Thomas Oppenheimer, Leon Draisatl) yv.
32:53 2-3 Matt Donovan (Johnny Gaudreau, Jake Gardner) yv.
35:53 3-3 Leon Draisatl (Torsten Ankert)
42:24 3-4 Johnny Gaudreau (Jake Gardner) yv.
55:44 3-5 Justin Abdelkader (Johnny Gaudreau )
58:03 4-5 Tobias Rieder (Leon Draisatl, Kai Hospelt) yv.

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)