Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on tehty SM-liigan liittyvä pro gradu -tutkielma, johon kuului kysely, johon vastasi yli 3 000 jääkiekon seuraajaa.
Kyselyssä ”selvitettiin lajin suomalaisen miesten pääsarjan Liigan yleisöprofiilia, seuraamistapoja ja otteluissa käymisen motiiveja”. Lisäksi tiedusteltiin esimerkiksi näkemyksiä Liigan otteluiden osa-alueiden tärkeydestä
– Yllättävää on, että vastaajat pitivät hyvää tuomarityöskentelyä tärkeimpänä asiana Liigan otteluissa. Keskeinen syy tähän lienee se, että laadukkaan tuomarityöskentelyn myötä ottelut ratkeavat pelaajien suorituksiin, arvioi tutkielman tekijä Eetu Pakarinen Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.
Kyselyyn vastanneista 73 prosenttia oli miehiä ja 26 prosenttia naisia. Tulokset kuitenkin kertovat, että myös monet naiset ovat Liigan aktiiviseuraajia.
– Kiinnostava havainto oli, että kyselyyn vastanneet naiset ilmoittivat käyvänsä Liigan otteluissa aktiivisemmin kuin miehet. Yli 30 kertaa vuodessa otteluissa käyvien joukkoon kuului suhteellisesti suurempi osuus naisista kuin miehistä, Pakarinen toteaa.






























