Tuomo Ruudun kausi päättyi voittoon ja pistetilin avaamiseen lauantain NHL-kierroksella. Ruudun New Jersey Devils kukisti Toronto Maple Leafsin kotonaan 5-1.

Ruutu syötti New Jerseyn 3-1 -maalin. Hän sai kiekon Adam Henriquelta ja onnistui törkkäämään pelivälineen takaisin tälle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ruudun syöttämä maali oli Henriquelle illan toinen ja kauden 30:s. Myös New Jerseyn Kyle Palmieri liittyi illan aikana 30 maalin kerhoon.

Ottelu saattoi olla Ruudulle NHL-uran viimeinen. Hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen ja uutta NHL-pestiä voi olla vaikea saada.

Kaukalon ykköstähdeksi valittiin New Jerseyn Patrik Elias (1+2). Ensi viikolla 40 vuotta täyttävä tshekkiveteraani saattoi myös pelata viimeisen NHL-ottelunsa. Elias on Devilsin kaikkien aikojen paras pistemies.

Jos ovat Ruutu ja Elias mahdollisesti NHL-uriensa päässä, niin Pavel Zacha on vasta alussa. 19-vuotias tshekki keräsi NHL-debyytissään tehot 0+2. New Jersey varasi Zachan viime kesän NHL-draftissa numerolla kuusi.

Leo Komarov teki paluun Toronton kokoonpanoon. Hän oli sivussa 12 ottelusta.

Komarov oli pitkään kiinni NHL:n taklaustilaston kakkossijassa. Hän tippui sairauslomasa aikana viidenneksi.

New Jersey ja Toronto jäävät pudotuspelien ulkopuolelle. Maple Leafs varmisti lauantaina NHL:n viimeisen sijan eli sillä on draft-arvonnassa parhaat todennäköisyydet saada ykkösvarausvuoro.

NEW JERSEY – TORONTO5-1 (1-1,2-0,2-0)

0-1 Pierre-Alexandre Parenteau (Brooks Laich, Andrew Campbell) 2:53
1-1 Devante Smith-Pelly (Pavel Zacha) 9:10
2-1 Adam Henrique (Adam Larsson, Patrik Elias) 20:58
3-1 Adam Henrique (Tuomo Ruutu, John Moore) 30:42
4-1 Kyle Palmieri (Patrik Elias, Pavel Zacha) tm 57:04
5-1 Patrik Elias (Kyle Palmieri) 59:44

Maalivahdit
NJ: Cory Schneider 20 laukausta/19 torjuntaa
TOR: Garret Sparks 35/31

Tuomo Ruutu, New Jersey 0+1, 0, 0, 0, 11:57
Leo Komarov, Toronto 0+0, -1, 2, 1, 15:52

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)