
Jääkiekkolegenda Juhani Tamminen on raivostunut SM-liigapomo Heikki Hiltusen väitteistä uutuuskirjassaUrheiluseurojen sisäpiirissä, tarinat tunteen takana. Kirjassa Hiltunen antaa aika huonon kuvan Tammisen ajasta Vaasan Sportissa.
Tamminen valmensi Vaasan Sporttia 2000-luvun lopulla. Hän johdatti Sportin seurahistorian ensimmäiseen Mestiksen mestaruuteen ja pääsi myös liigakarsintoihin KalPaa vastaan. Tero Auvisen ja Arto Kuuluvaisen kirjoittamassa kirjassa nykyinen SM-liigan puheenjohtaja, silloinen Sportin puheenjohtaja Heikki Hiltunen arvostelee kovin sanoin Tammista. Hiltusen mukaan Tamminen oli ajaa vaasalaisseuran konkurssiin kaudella 2009-2010.
Tamminen vastasi syytöksiin Turun Sanomien haastattelussa tiistaina. ”Aurinkokuninkaan” mukaan Vaasassa ei edes tämä päivänä olisi liigajoukkuetta ilman hänen aikakauttaan Sportissa. Hän on loukkaantunut myös siitä, ettei hänen mielipiteitään ole kuunneltu kirjassa, eikä Hiltunen ole uskaltanut vastata hänelle muutoin kuin tekstiviesteillä.
– Miksi nämä onnettomat amatöörit [Auvinen ja Kuuluvainen] eivät uskalla tarttua puhelimeen ja jutella suoraan Vaasan kiekkoilmiön synnyttäjälle, kun maailma on puhelimia täynnä? Olen kerran ollut kuuntelemassa Kuuluvaisen Ö-luokan luentoa Mauno Koivisto -keskuksessa. Jaksoin kuunnella neljä minuuttia, kunnes lähdin kahville, koska huomasin heti, että eihän tämä poika tiedä yhtään, mistä hän puhuu, Tamminen tylyttää Turun Sanomille.
Tamminen arvelee TS:n haastattelussa, että Hiltusen sanat ovat kosto, kun Tamminen ei suostunut tukemaan Hiltusta Jääkiekkoliiton johtoon. ”Tami” valitsi Hiltusen sijasta pitkäaikaisen ystävänsä Veli-Pekka Ketolan, jonka tukijoihin hän kuului.
Linkki Turun Sanomien alkuperäiseen juttuun: http://www.ts.fi/urheilu/3451850/Tami+Tammiselta+raivokas+vastaus+liigapomon+kritiikkiin