SM-liigassa pelaava Turun Palloseura tiedottaa solmineena kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen puolustaja Arttu Tuhkalan, 19, kanssa.
Oulusta kotoisin oleva Tuhkala pelasi päättyneellä kaudella Ruotsin SHL:ssä Luleå HF:n riveissä, jossa hän oli voittamassa Ruotsin mestaruutta.
Alkuvuonna hän oli lisäksi mukana Ottawassa voittamassa MM-hopeaa Nuorten Leijonien kanssa.
– Arttu on pelivalmis puolustaja, jolla on hyvä ote kiekolliseen peliin ja rohkeutta tehdä ratkaisuja. Hän tulee meille hyvällä asenteella ja tavoittelee selvästi seuraavaa askelta urallaan – haluaa isompaa roolia ja vastuuta. Meille hän tuo kiekollista tukea puolustukseen, TPS:n päävalmentaja Toni Söderholm kommentoi tiedotteessa.
Tuhkala siirtyy virtaa täynnä Turkuun.
– Tosi mahtavaa päästä tänne. Uusi ympäristö ja uudet kujeet – mun mielestä tämä on hieno juttu. Edellinen kausi Ruotsissa oli kokonaisuudessaan hyvä. Oma kehitys meni eteenpäin, meillä oli hyvä joukkue kasassa ja kausi päättyi upeaan hetkeen, kun voitimme mestaruuden. Koin kehittyneeni siellä kokonaisvaltaisesti jokaisella osa-alueella. Nyt tavoitteena on jatkaa samaan malliin – tehdä töitä ja mennä eteenpäin. Olen kuullut TPS:stä paljon hyvää. Kyseessä on suuri ja hieno seura Suomessa, joten tänne oli todella siistiä tulla, Tuhkala kertoo.