Entinen jääkiekkomaalivahti Tim Thomas sai komean kunnianosoituksen keskiviikkona. Thomas valittiin USA:n jääkiekon kunniagalleriaan eli Hall of Fameen.

Thomasin tarina oli erikoinen. Yhdysvaltalainen varattiin NHL:ään jo kesällä 1994, mutta hän vakiinnuutti paikkansa taalaliigassa vasta kaudella 2005-06.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Thomas ehti pelata yliopistossa, ”farmin farmissa” eli ECHL:ssa, AHL:ssa, IHL:ssa Suomessa ja Ruotsissa ennen kuin ura urkeni NHL-jäillä.

– Se kaikki (jääkiekkouralta) nousee esiin, jos käyttää aikaa sen katselemiseen ja käsittelyyn, mitä olenkin tehnyt viimeisen muutaman vuoden ajan, vuonna 2014 kiekkouransa päättänyt Thomas kertoi NHL:n verkkosivuilla.

Thomas edusti Suomessa HIFK:ta, Kärppiä ja Jokereita. Hän juhli mestaruutta HIFK:n paidassa 1998.

– Siitä, kun vietin aikaa Suomessa ja sain tuntea, miltä mestaruuden voittaminen tuntuu, ensimmäiset MM-kisani ja sitten pelasin Tukholmassa vuoden. Se vain jatkuu siitä. Koko urani, koko elämäni jääkiekon parissa nousee esiin, Thomas muisteli.

Thomasin läpimurto NHL:ään oli vakuuttava. Hänet valittiin kahdesti NHL:n parhaaksi maalivahdiksi (2009, 2011).

Thomas juhli Stanley Cup -mestaruutta Boston Bruinsin paidassa 2011. Hänet valittiin samana keväänä NHL:n pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

– Se kausi oli mahtava minulle, joukkuekavereilleni ja kaupungille. Se energia, jonka kaksi miljoonaa ihmistä heijastivat siinä mestaruusparaatissa, oli aika villiä, Thomas jatkoi.

Thomas ei usko tulevaisuudessa olevansa tekemisissä jääkiekon kanssa.

https://twitter.com/usahockey/status/1169278061377835013

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)