Boston Bruinsin maalivahti Tim Thomas jatkoi upeita otteitaan torstain NHL-kierroksella. Thomas torjui kaikki 20 laukausta, kun Bruins otti 2-0 -kotivoiton Toronto Maple Leafsista. Nollapeli oli yhdysvaltalaiselle kauden toinen.
Thomas on voittanut kauden kaikki viisi otteluaan. Hänen tilastonsa ovat uskomatonta luettavaa. Thomas on päästänyt taakseen keskimäärin vain 0,60 maalia per kamppailu ja kirjauttanut torjuntaprosentikseen 98,1.
Viime kaudella Thomasin Bostonin ykkösvahdin paikalta syrjäyttänyt Tuukka Rask on jäänyt ainakin toistaiseksi luukkumiehen rooliin. Rask on hävinnyt kauden molemmat ottelunsa. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on 3,53 ja torjuntaprosenttinsa 89,4.
Boston meni 1-0 -johtoon ylivoimalla juuri ennen ensimmäistä taukoa. Bruins-kapteeni Zdeno Chara antoi poikittaissyötön ja Patrice Bergeronin upea laukaus painui Toronto-vahti Jonas Gustavssonin taakse. Maali oli Vancouverissa olympiakultaa voittaneelle Bergeronille kauden ensimmäinen ja NHL-uran 100:s.
Tulokashyökkääjä Tyler Seguin ampui Bostonin toisen maalin keskimmäisen erän jälkipuoliskolla Dennis Seidenbergin syötöstä. Osuma oli Seguinille NHL-uran toinen. Bruins-luotsi Claude Julien ilmoitti Bostonin verkkosivujen mukaan ottelun jälkeen, että 18-vuotias Seguin tulee pelaamaan koko kauden NHL:ssa eikä häntä palauteta junioriliigaan.
Boston varasi Seguinin viime kesän draftissa numerolla kaksi. Bruins sai kyseisen varausvuoron juuri Torontolta osana kauppaa, joka vei hyökkääjä Phil Kesselin Leafs-paitaan.
Bostonin vakiokasvoista olivat sivussa hyökkääjät Marc Savard ja Marco Sturm sekä puolustaja Johnny Boychuk. Toronton kokoonpanosta puuttuivat hyökkääjät Kris Versteeg ja Colby Armstrong.
Kauden neljällä peräkkäisellä voitolla aloittanut Toronto on nyt hävinnyt neljä kertaa viinmeisessä viidessä ottelussaan.
BOSTON – TORONTO2-0 (1-0,1-0,0-0)
1-0 Patrice Bergeron (Zdeno Chara, Milan Lucic) yv 19:19
2-0 Tyler Seguin (Dennis Seidenberg, Michael Ryder) 32:26
Maalivahdit
BOS: Tim Thomas 20 laukausta/20 torjuntaa
TOR: Jonas Gustavsson 32/30
Tuukka Rask, Boston varamaalivahtina