Sportin puolustaja Atro Leppänen teki melkoista SM-liigahistoriaa lauantaina.

Leppänen teki hurjat tehot 3+3, kun Sport kaatoi KooKoon 6-5-lukemin jatkoajalla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Leppäsestä tuli kautta aikojen kolmas puolustaja, joka on pystynyt tekemään kuusi pistettä yhdessä runkosarjaottelussa.

Kuuteen pisteeseen yhdessä ottelussa ovat aiemmin pystyneet vain Tapparan Pekka Laksola tammikuussa 1989 ja HIFK:n Pertti Lehtonen lokakuussa 1988. Laksolan tehot olivat 1+5 ja Lehtosen 0+6.

Illan muissa otteluissa Tapparan kriisi syveni entisestään. Tappara hävisi lauantaina toista kertaa vuorokauden sisään kärkijoukkue Lukolle. Tällä kertaa raumalaiset olivat parempia lukemin 4-2.

Ottelu ratkesi käytännössä jo kahden ensimmäisen erän aikana, kun Lukko karkasi 4-1-johtoon.

Tapparassakin pelannut Sebastian Repo teki tehot 1+1 ja Antti Saarela syötti Lukon maaleista kaksi.

Tapparan kriisi on ihan todellinen. Mikään sen pelin osa-alue ei toimi. Tappara on voittanut vain yhden edellisistä viidestä ottelusta ja on vajonnut kuntopuntarin häntäpäähän.

Pelicans julkaisi taannoin videon, missä päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila lupasi painokkaasti, että kurssi kääntyy nyt.

Hetken ehkä näyttikin siltä, mutta nyt Lahdessa on palattu taas tältä kaudelta tuttuun poljentaan.

Pelicans hävisi viikonloppuna kahdesti TPS:lle. Lauantaina Tepsi voitti 3-2.

Jean-Christophe Beaudin nousi tehoilla 1+1 TPS:n hahmoksi. Myös Max Lindroth syötti turkulaisille kaksi maalia.

TPS on viime aikoina piristynyt. Se on voittanut nyt kolme ottelua putkeen.

Pelicans sortui ottelussa jälleen sikailuun. Tunteet kuumenivat ensi kertaa jo ottelun alussa, kun lahtelaisten Wyatt Kalynuk taklasi TPS:n hyökkääjää Sisu Yliniemeä pään alueelle.

Tilanne tarkastettiin videolta ja Kalynuk selvisi kahden minuutin rangaistuksella.

Sitten Pelicansin Miro Väänänen taklasi myöhässä Lukas Wernblomia niin, että tämä loukkasi itseään. Tälläkin kertaa katseltiin videoita ja tällä kertaa tuomio oli 5+20 ja ulosajo.

Ilves pystyi ottamaan revanssin HIFK:sta lauantaina SM-liigassa. Vielä eilen HIFK oli hakenut kahden pisteen voiton Tampereelta, mutta tällä kertaa Ilves oli vahvempi maalein 3-1.

HIFK johti ottelua pitkään Kasper Lundellin osumalla, mutta päätöserässä Ilves nousi rinnalle ja ohi.

Carl Klingberg tasoitti kolmannen erän alussa ja Samuli Ratinen veivasi Ilveksen ensi kertaa ottelussa johtoon ajassa 54.55.

HIFK haki ottelun lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta se kostautui Eemeli Suomen tyhjiin iskemän maalin muodossa.

HIFK:n kannalta ikävä asia oli se, että Leo Komarov loukkaantui päätöserässä. Hänen jalkansa taipui ikävän näköisesti aloitustilanteesta ja hänet jouduttiin taluttamaan koppiin.

Raimo Helmisen valmentama SaiPa on selättänyt ainakin toistaiseksi heikomman vaiheensa SM-liigassa. SaiPa korjasi kurssiaan täydellisen viikonlopun myötä, kun se otti viikonvaihteen molemmista peleistä voitot.

Perjantaina SaiPa kaatoi Sportin 2-1 ja nyt kaatui Jukurit maalein 3-2.

Roni Karvinen iski Jukureiden verkkoon kaksi maalia ja Mark Pysyk syötti kaikki kolme Saimaan Pallon maalia.

SaiPa nousi samalla sarjataulukossa HIFK:n ohi kolmanneksi. Jonne Virtasen komentoon siirtynyt Jukurit on tukevasti viimeisenä.

SM-liigan tulokset lauantaina 18.1:
Tappara-Lukko 2-4
TPS-Pelicans 3-2
HIFK-Ilves 1-3
Jukurit-SaiPa 2-3
Kiekko-Espoo-HPK 0-3
KooKoo-Sport 5-6 ja
JYP-Kärpät 0-4

Lue myös: IL: HIFK:n tähtipelaajaa telottiin – Ville Peltonen kiukustui: ”En mä ymmärrä, kukaan ei nähnyt mitään”

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)