Hämeenlinnan Pallokerho selvisi viimeisenä joukkueena jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin tiistaina runkosarjan päätöskierroksella.

HPK menetti Tapparaa vastaan kahden maalin johtonsa Tapparaa vastaan, mutta nappasi silti itselleen 12. sijan jatkoaikavoitolla. TPS:lle ei olisi tässä kohtaa riittänyt edes voitto pudotuspeleihin pääsemiseen. Turkulaiset hävisivät KooKoolle katkerasti 3-4 ja jäivät pudotuspelien ulkopuolelle.

KalPa ja Lukko iloittelivat kymmenen maalin illan ja päätyivät jatkoajalle. Lukko voitti ottelun jatkoajalla ja nousi viidenneksi. Lukko kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella HPK:n.

KalPa kohtaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella HIFK:n jäätyään seitsemänneksi. JYP voitti Ässät viimeisellä kierroksella ja kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella 11 sijalle päätyneen Pelicansin.

Ässät jäi kahdeksanneksi ja kohtaa ensimmäisellä kierroksella yhdeksänneksi sijoittuneen Kiekko-Espoo.

Pudotuspelien ensimmäinen kierros käynnistyy perjantaina. Ensimmäinen kierros pelataan paras viidestä -systeemillä eli sarjan voittoon tarvitaan kolme voittoa. Sarjojen voittajien kausi jatkuu puolivälierissä, hävinneiden kausi päättyy.

SM-liigan 1. kierroksen pudotuspeliparit:

Lukko-HPK
JYP-Pelicans
KalPa-HIFK
Ässät-Kiekko-Espoo

LUE MYÖS: Hiihtomiesten yhteiskuva hämmentää – ”Rakkaussuhde” (UrheiluAreena.fi)