
Liiga on valinnut tammikuun pelaajan. Sportin puolustajan Atro Leppäsen, 26, valinta ei tule todellakaan yllätyksenä.
Leppänen oli tammikuussa Liigan paras pistemies tehtailemalla 10 ottelussa 16 (5+11) pistettä. Pistekeskiarvo oli puolustajalle huima 1,60.
Merkittävä osa Leppäsen kuukauden pisteistä kertyi ottelussa KooKoota vastaan, jossa hän oli mukana kaikissa Sportin maaleissa pistein 3+3. Lukema on Liiga-puolustajien yhden ottelun piste-ennätys.
– Leppäsen merkityksestä joukkueelleen kertoo, että kuukauden otteluissaan hän kirjasi pisteitä joka toisesta Sportin maalista. Leppänen oli kuukauden otteluissaan Liigan peliaikatilaston kolmonen, toiseksi ahkerin laukoja ja vahva myös kaksinkamppailutilanteissa (voittoprosentti 57,8), Liiga muistuttaa tiedotteessaan.
Kauden sensaatiopuolustaja Leppänen pelaa alkaneella viikolla Leijonien paidassa Ruotsin EHT-turnauksessa. Maajoukkuekomennuksen jälkeen Leppänen jatkaa kamppailuaan Liigan pistepörssin voitosta. Puolustajien yhden kauden piste-ennätykseen Leppänen tarvitsee enää kolme pistettä.
Leppänen oli Liigan kuukauden pelaaja myös marraskuussa 2024. Hän on ensimmäinen puolustaja, joka on valittu kahdesti samalla kaudella kuukauden pelaajaksi.
Kaksi tunnustusta kuukauden pelaajaksi ovat aikaisemmin samalla kaudella saaneet HIFK:n Jan Caloun (1998-99), TPS:n Kai Nurminen (1999-2000), Jokerien Tim Thomas (2004-05), HIFK:n Ville Peltonen (2010-11) ja Ässien Tomas Zaborsky (2011-12, peräkkäisinä kuukausina).
Liigan tammikuun parasta pelaajaa valittaessa muut kärkiehdokkaat olivat JYPin Nathan Schnarr ja KooKoon Robert Rooba.
Leppänen palkitaan ennen tiistaina 11. helmikuuta Vaasassa pelattavaa Sport-KalPa -ottelua. Liiga palkitsee Kuukauden pelaajan arvokkaalla pronssipatsaalla, joka on tarkka kopio Kanada-maljan pelaajasta. Seiko palkitsee Kuukauden pelaajan upealla Seiko 5 Sport -kellolla.