Lasse Aho on Tapparan hallituksen uusi puheenjohtaja. Myös toimitusjohtaja vaihtuu myöhemmin syksyllä.
Tappara on keväästä asti valmistellut vuoteen 2030 ulottuvaa urheilustrategiaa, jonka osana se jo aiemmin vahvisti urheilujohtoaan hakien sitä kautta kilpailuetua.
Hallittu uudistumisprosessi jatkuu nyt muun johdon osalta, ja pitää sisällään muutoksia yhtiön hallituksen johdossa sekä toimitusjohtajan vaihtumisen myöhemmin syksyllä. Uuden toimitusjohtajan nimityksestä tiedotetaan erikseen syksyn aikana.
Johdon muutoksilla turvataan osaamisen säilyminen sekä riittävät resurssit tuleville kausille, joiden aikana niin kotimainen kuin kansainvälinen sarja tulevat kehittymään voimakkaasti vaatien merkittävää panosta johdolta.
Tapparan taustayhtiö Tamhockey Oy:n yhtiökokous on valinnut hallituksen seitsemän jäsentä. Vanhoina jatkavat Ronald Grönlund, Ari Penttilä, Antti Peltonen, Pasi Näkki, Niklas Mattsson ja Antti Toiviainen. Uutena jäsenenä ja hallituksen puheenjohtajana aloittaa vuorineuvos Lasse Aho.
Väistyvä puheenjohtaja Mikko Leinonen siirtyy hallituksen erityisasiantuntijaksi täytettyään 70 vuotta.
– Pyrin tukemaan seuraa etenkin Liigaan ja kansainväliseen toimintaan liittyvissä asioissa, Leinonen toteaa Tapparan verkkosivuilla.
Leinonen toimi puheenjohtajana kaudet 2022–2025 ja kaudella 2021–2022 hallituksen jäsenenä. Tänä aikana Tappara voitti Suomen mestaruuden kolmesti ja Euroopan mestaruuden sekä valittiin parhaaksi seuraksi Euroopassa vuonna 2023.
Tapparan Nokia Arenalle luotsannut toimitusjohtaja Mika Aro jättää toimitusjohtajan tehtävän syksyn 2025 aikana ja siirtyy vaihdoksen jälkeen Tamhockey-konsernin taloudelliseksi neuvonantajaksi osallistuen myös uusien liiketoimintojen analysointiin ja kehittämiseen.
Aron johtama kuuden vuoden kausi oli Tapparalle menestyksekäs niin urheilullisesti kuin liiketoiminnallisesti. Aro astui tehtäväänsä juuri ennen koronapandemiaa 2020, mutta onnistui luotsaamaan Tapparan vakaasti läpi poikkeusolojen. Hänen aikanaan Tappara voitti kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta (2022–2024) ja saavutti seurahistoriansa ensimmäisen Euroopan mestaruuden keväällä 2023. Tappara vakiinnutti paikkansa kansainvälisesti arvostettuna jääkiekkoseurana ja katsojatilastojen kärjessä. Tamhockey-konsernin liikevaihto kasvoi vuoden 2019 noin 11 miljoonasta eurosta huippuvuoden 2024 yli 18 miljoonaan euroon. Tapparan tavoite on, että uusi toimitusjohtaja aloittaa loppuvuoden aikana. Siihen asti Aro toimii edelleen toimitusjohtajana täysin valtuuksin.






























