Tampereen Tappara oli vielä avauserässä vaikeuksissa Turussa TPS:n vieraana lauantaina, mutta sitten ensimmäisellä erätauolla tapahtui jotain.
Tappara tuli toiseen erään kuin uudelleen syntyneenä ja vei tämän jälkeen TPS:ää, miten tahtoi. Tappara karkasi toisessa erässä jo 5-2-johtoon ja loppunumerot olivat Turussa lopulta 7-2.
Nick Halloran teki ottelussa kovat tehot 1+3 ja Oiva Keskinen iski Tapparan maaleista kaksi.
Tappara on ollut viime viikkoina SM-liigan kriisijoukkue, mutta nyt kenties jotain loksahti kohdalleen. Tappara pelasi kaksi viimeistä erää Turussa pitkässä aikaa joukkueena ja yhtenäisesti ja teki myös raakaa tulosta.
Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg vaati joukkueeltaan eilisen TPS-tappion jälkeen ryhtiliikettä ja voittoa. Siihen huutoon Tappara vastasi hienosti lauantaina.
































