HELSINKI.HIFK:lla on ollut jo pidemmän aikaa vaikeuksia Kalevan Palloa vastaan.

Aiemmin syyskaudella HIFK hävisi Kuopiossa murskalukemin, kun oma verkko heilui peräti seitsemän kertaa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Lauantaina oli tasaisempaa, mutta taas kerran KalPa voitti IFK:n. Kuopiolaiset olivat lopulta parempi jatkoajalla maalein 4-3.

– Pelattiin mun mielestä yhtä sarjan parasta joukkuetta vastaan, HIFK:n superlupausAron Kiviharjutunnusti.

– Jotenkin tuntuu, että etenkin meitä vastaan KalPa on pystynyt olemaan aina todella hyvä. Alku oli ehkä meiltä vähän tahmea, mutta sen jälkeen pääsimme kiinni omiin pelillisiin vahvuuksiin. Voimme olla mielestäni ylpeitä siitä, miten tänään taisteltiin, Kiviharju jatkoi.

Yksi tilanne jatkoajalla puhutti erityisesti. HIFK:nLeo Komarovpääsi sutaisemaan kiekon kädellään keskialueelle jaIlari Melartpääsi läpiajoon. HIFK:n leiri kävi kuumana, sillä heidän mielestään kyseessä ei ollut käsisyöttö. Kiviharju ei halunnut tuomareita kuitenkaan liikaa roimia.

– Tuomaritkin ovat vain ihmisiä ja se on aina vähän 50-50, että onko se käsisyöttö keskialueen puolella vai ei. Pienestä oli tänään kiinni, mutta ehkä tämäkin piste on vielä iso tulevaisuudessa, Kiviharju sanoi.

HIFK pelasi lauantaina jo viikon kolmannen ottelunsa. Helsinkiläiset pelasivat keskiviikkona, torstaina ja vielä nyt lauantaina.

– Varmasti se jollain tapaa näkyi. Keskiviikkona kova kairaus täällä ja sitten back to backina Nokia-areenalle ja siellä saatiin yhdenkin pisteen eteen taistella 65 minuuttia. Mutta sitten taas kaverikin pelasi eilen Kuopiossa, joten ei sen taakse kannata mennä tai selitellä, Kiviharju mietti.

Teksti: Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)