Mikkelin Jukureilla on ollut vaikeaa jääkiekon SM-liigassa, mutta silti Mikkelissä ei ole lyöty hanskoja tiskiin vielä tämän kauden osalta.

Jukurit kertoi keskiviikkona, että se vahvistaa takalinjojaan latvialaisella Bogdans Hodassilla, joka saapuu Suomeen Pohjois-Amerikasta. Seura on tehnyt puolustajan kanssa sopimuksen, joka ulottuu kuluvan kauden loppuun sekä ensi kauden yli, ja sisältää lisäksi option kaudesta 2027–28.

22-vuotias Hodass tuo Jukurien puolustukseen kokoa ja fyysisyyttä. Vasemmalta laukova latvialainen on 191 senttiä pitkä ja painaa noin sata kiloa. Hän siirtyy Mikkeliin ECHL:stä Wheeling Nailersin joukkueesta, jossa hän ehti pelata tällä kaudella 32 ottelua tehopistein 2+5. Myös viime sesonki kului samassa sarjassa Iowa Heartlandersin riveissä.

Jukurien puolustukseen on kaivattu täydennystä poikkeuksellisen vaikean loukkaantumistilanteen vuoksi. Alberts Šmits on sivussa olympiatehtävien takia, ja Kim Johanssonin kausi päättyi loukkaantumiseen. Lisäksi puolustajista sairastuvalla ovat Eemeli Saari ja Arttu Kärki.

Hodassin odotetaan tuovan joukkueeseen sekä leveyttä että kilpailua puolustuspaikoista ratkaisuhetkillä, kun runkosarja kääntyy kohti loppuaan ja katseet alkavat suuntautua kevään peleihin.

– Bogdans on raamikas puolustaja, jonka vahvuudet ovat puolustuspelissä ja alivoimalla. Teimme aiemmin hänen kanssaan sopimuksen tulevasta kaudesta ja nyt tuli eteen sauma saada hänet tänne jo nyt. Kim Johanssonin kausi on valitettavasti ohi ja sen myötä koimme, että puolustusta tulee vahvistaa ja asiat etenivät nopeasti maaliin, Jukurit-pomo Mikko Hakkarainen kommentoi.

LUE MYÖS: Nyt lähti lapasesta – Suvi Minkkinen hämmästeli Suomen ampumahiihtomiesten touhua (UrheiluAreena.fi)