Jääkiekon SM-liigaseurat eivät pysty kilpailemaan palkoissa Euroopan muita sarjoja vastaan. Se on käynyt taas tänä keväänä selväksi.

Sunnuntaina SHL-seura Rögle BK tiedotti, että se on tehnyt sopimuksen Rauman Lukkoa viime kaudella edustaneen Karson Kuhlmanin kanssa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Rögle kertoi, että se on tehnyt Kuhlmanin kanssa yksivuotisen sopimuksen.

NHL:ssäkin urallaan pelannut Kuhlman pelasi SM-liigassa ja Lukossa lopulta vain yhden.

Yhdysvaltalainen oli Lukolle selkeä vahvistus. Hän pelasi runkosarjassa täydet 60 ottelua ja teki niissä kovat tehot 21+25=46.

Luke Martin, HIFK
Luke Martin ei jatka HIFK:ssa. Kuva: All Over Press

Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoi jo torstaina Satakunnan Kansalle, että Kuhlman olisi tullut Lukolle aivan liian kalliiksi.

SM-liigaseurat eivät pysty pitämään enää suurimpia tähtiään. Aiemmin muun muassa HIFK menetti yhdysvaltalaispuolustaja Luke Martinin ja Kärpät menetti Reid Gardinerin. Kaikki edellä mainitut siirtyivät Ruotsiin. SHL-seurat pystyvät maksamaan huomattavasti kovempia palkkoja kuin suomalaiset seurat.

LUE MYÖS: Näkökulma: Juhannuksena kuollut Lämäri-elokuvan mies piinasi suomalaisia (KiekkoUutiset.fi)