
Sveitsi sijoittui MM-kisoissa hopealle. Potentiaalia oli maailmanmestaruuteenkin, mutta isäntämaa Tshekki kaivoi finaalissa itsestään enemmän irti voittaen 2-0.
Hopeankin takia Sveitsiä hehkutetaan, mutta maan jääkiekossa kaikki ei olekaan niin hyvin kuin kuvitellaan.
The Athleticin mukaan Sveitsissä kritisoidaan päätöstä nostaa maan pääsarjan NLA:n muutaman vuoden takaista päätöstä nostaa ulkomaalaiskiintiö neljästä pelaajasta kuuteen seuraa kohti. Tämä vie sveitsiläispelaajilta peliaikaa ja siten mahdollisuuksia kehittyä paremmiksi pelaajiksi.
Pitkän uran NHL:ssä pelannut sveitsiläinen entinen huippupuolustaja Mark Streit toteaa Athleticille, että ristiriidat Sveitsin jääkiekkoliiton ja NLA:n välillä haittaavat Sveitsin jääkiekon kehittymistä. NLA:n seurat ajavat tietysti omaa etuaan, mikä on ymmärrettävää, mutta samanaikaisesti Sveitsin maajoukkuejääkiekko ei kehity, jos peliaikaa annetaan enemmän ulkomaalaisille.
Myös Sveitsin juniorityössä on haasteita. Maa ei tuota riittävästi huippupelaajia.
Pelaajakehityksessä suurimmat haasteet Sveitsissä ovat 12-16 -vuotiaiden pelaajien kehityksessä. Ruotsissa ja Suomessa kehitys on näissä ikäluokissa vahvempaa. Ja Sveitsin ongelmana on sekin, ettei jääkiekon harrastajia ole siellä yhtä paljon kuin Suomessa ja Ruotsissa.
Sveitsin MM-hopeajoukkueen tähdistä maalivahti Leonardo Genoni on jo 36-vuotias ja NHL:n huippupuolustaja Roman Josi 32-vuotias. Yhtä kovia pelimiehiä heidän tilalleen ei ihan heti näytä tulevan.
Itävallasta on tullut viime vuosina NHL-varauksia enemmän kuin Sveitsistä. Jääkiekon harrastajia Sveitsissä on nelisen kertaa enemmän kuin Itävallassa, joten pelaajakehitys ei ole Sveitsissä tasolla, jolla sen pitäisi olla.
Lue myös:Aleksander Barkov loisti Florida Panthersin valtavassa voitossa