Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Sveitsin Hlinka Gretzky Cupin alkusarjan päätöskamppailussa keskiviikkona.
Tuomo Ropon valmentama miehistö on aloittanut turnauksen tappiolla Kanadalle ja voitolla Tshekistä.
Mikäli Pikkuleijonat onnistuvat kaatamaan kahdella tappiolla turnauksen käynnistäneen Sveitsin on joukkueen paikka jatkopeleissä käytännössä varma.
Lohkon ykkösenä ennen kolmatta ottelua oleva Kanada kohtaa Tshekin myöhäisillan ottelussa.
Sveitsillä on lukuisia vaarallisia pelaajia joukkueensa riveissä, joten Ropon valmentaman joukkueen tulee olla tarkkana.
Yksi vaarallisimmista on vuonna 2009 syntynyt Jonah Neuenschwander. 191 senttiä pitkä hyökkääjä pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa Biel-Biennen riveissä 15 ottelua ja iski kolme tehopistettä.
Hyökkääjä edusti myös maataan alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa viime keväänä, joissa Sveitsi ei toki voittanut yhtään ottelua vaan tippui ykkösdivisioonaan tälle kaudelle. Viiteen otteluun isokokoinen lupaus keräsi neljä syöttöpistettä.
Hlinka Gretzky Cupissa Sveitsi on tehnyt kahteen otteluun kolme maalia.
Neuenschwander on pelannut ottelut Kanadaa ja Tshekkiä vastaan ykköskentän laidassa yhdessä Thierry Bergerin sekä Clemens Troxlerin kanssa.
Troxler pelasi Neuenschwanderin kanssa viime keväänä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Linköpingin organisaatioon tälle kaudella siirtyvä hyökkääjä teki viiteen otteluun tehot 1+1.






























