
Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkuetta valmentava Petri Karjalainen oli tyytyväinen joukkueen puolivälieräesitykseen. Suomi pudotti Sveitsin jatkosta.
Varhain tiistaina Suomen aikaa tuli Sveitsistä puolivälierissä odotettu voitto. Ottelun Suomi voitti 2-0-tuloksella.
– Olen todella iloinen tuloksesta. Ottelu oli meille hyvin vaikea. Sveitsi puolusti tarkasti ja blokkasi laukauksia. Aloitimme hyvin, mutta emme pystyneet tekemään maaleja, Karjalainen kertasi lehdistötilaisuudessa.
Maalit tekivät Samu Salminen ja Aleksi Heimosalmi. Nollapelin arvoisesti Suomen veräjällä torjui maalivahti Aku Koskenvuo.
– Aku pelasi mahtavan ottelun. Sveitsillä oli ylivoimahyökkäyksiä, läpiajoja ja rankkari, mutta hän hoiteli kaiken. Se oli meille tärkeä juttu, kommentoi puolustaja Viljami Juusola.
Ruotsi yllätti ja voitti USA:n 5-2. Välierät Yhdysvalloissa pelattavissa jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ovat Kanada-Ruotsi ja Suomi-Venäjä. Ne pelataan Suomen aikaa torstain vastaisena yönä.