NHL-joukkueet valmistautuvat kovaa vauhtia kohta alkavaan kauteen ja muokkaavat kokoonpanojaan. Juha Jääskä taistelee tiukasti paikasta Carolina Hurricanesin miehistössä.
Carolina joutui kertomaan suru-uutiset testijaksolla olleille Oliver Kylingtonille ja Kevin Labancille, ettei heille löydy joukkueesta paikkaa. Carolinan harjoitusmiehistössä on nyt 23 pelaajaa, kun kauden avaukseen lähdetään 21 pelaajan voimin.
Jääskä taistelee tällä hetkellä joukkueen viimeisestä hyökkääjän paikasta. Valinta tehdään todennäköisesti Givani Smithin välillä, joka on testisopimuksella joukkueessa.
Jääskä siirtyi rapakon taakse viime kaudella ja pääsi debytoimaan NHL:ssä pelaten yhteensä 18 ottelua Hurricanesin paidassa. Suurin osa kaudesta meni kuitenkin AHL:ssä Chicago Wolvesin riveissä.
Jääskän lähtökohdat kauteen eivät ole otolliset, sillä hän on ollut sivussa koko harjoituskauden loukkaantumisen vuoksi. Siitä huolimatta viime kauden näytöt saattavat tuoda hänelle paikan joukkueessa, mikäli Smith ei pistä pöytään riittävän kovia näyttöjä.






























