Viljami Nieminen jatkaa Vaasan Sportissa kaksivuotisella sopimuksella. Sopimus pitää 23-vuotiaan avainhyökkääjän Vaasassa aina kevääseen 2028 asti.
Nieminen pelasi uransa tähän asti tehokkaimman kauden juuri viime kaudella tehden 49 otteluun tehopisteet 15+21=36. Erittäin nopeasta luistelustaan tunnetulle hyökkääjälle kuluva sesonki on jo neljäs kausi, jolla hän edustaa Sportia Liigassa.
– Todella hyvät fiilikset jatkosopimuksesta. Olen ollut mukana tässä nyt kolme vuotta ja koko sen ajan olen huomannut, kuinka organisaatio on mennyt isoja askelia eteenpäin. Olen tykännyt tästä suunnasta, mihin koko seura kehittyy ja uskon, että pystymme saavuttamaan joukkueen kanssa vielä viime kauttakin kovempia tuloksia kaukalon puolella, Nieminen toteaa Sportin sivuilla.
Mediassa liikkuneiden tietojen mukaan myös muita tarjouksia oli pöydällä. Jatkosopimuksen taustalla painoi kuitenkin seurauskollisuus ja yhteinen näkymä.
– Olen aina tykännyt itse siitä ajatuksesta, että ollaan seurauskollisia ja kaiken lisäksi täällä on todella hyvät oltavat olla. Seura on mennyt minun aikanani eteenpäin ja oma roolikin on kasvanut kolmen vuoden aikana merkittävästi, joten tästä on hyvä jatkaa, Nieminen avaa jatkosopimuspäätöksensä taustaa.
Myös urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma on tyytyväinen avainpelaajansa pitkään jatkosopimukseen.
– Hienoa, että saatiin pidettyä Viljami Vaasassa. Viljami otti viime kaudella ison harppauksen pelaajana ja ihmisenä sekä osoitti, että pystyy olemaan yksi Liigan valovoimaisimmista hyökkääjistä. Viljami luo hyvää jatkumoa joukkueen rakennukselle tuleville kausille ja antaa meille varmasti hyviä suorituksia myös jatkossa, Pajuluoma kuvailee ajatuksiaan jatkosopimuksesta.





























